keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kysymys ja vastaus

1. Mitkä on sun lempikauppoi? :)

No mä shoppaan aika monissa kaupoissa mut hmm. Tykkään S-Marketista. Sieltä saa hyvää ruokaa ja halpaa karkkia. Joskus Halpa-Hallissa on hyviä tarjouksia mut tykkään S-Marketista kuitenkin eniten. Kannattaa kokeilla joskus.

Meille on tullut vain yksi kysymys mutta ei se haittaa. Saa kysyä lisää mutta hyvän maun rajoissa. Tää meni jo melko henkilökohtaseks mutta me ollaan villejä tyyppejä!

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Muhkeita makrilleja ja tiikerimakkaroita

Keskiviikkona 12.6. päätettiin lähteä ongelle. Reissu alkoi tietenkin kauppareissulla koska tykkäämme syödä. Oli muuten äijät ostokset kun ostettiin kaljaa, makkaraa ja kaksi ongenkohoa. Sitä ennen kävimme kuitenkin kaivamassa pinkillä lapparilla Mintun äidin kukkapenkistä mato joka ristittiin Pertuksi.

Lähdettiin rakettikadetilla kalastamaan jonkun yksityiselle laiturille kun ei lopultakaan löydetty sitä ihan oikeaa laituria. Maisemaa koristi muun muassa kuollut ankka sorsa. :)

Äijä vaikutelma ei kuitenkaan aivan säilynyt ensimmäisen kalan jäädessä koukkuun. Ensinnäkin kukaan ei uskaltanut ottaa sitä koukusta ja toiseksi kukaan ei voinut kirkumatta tappaa sitä. Lopulta Minttu rusautti sen pienen ahvenen ongen kahvalla kuoliaaksi. :) Perttu pistettiin kolmeen osaan, mutta yksikään mini-Perttu ei tuonut meille mamelukkikalaa. :( Illalla tehtiin hauesta graavilohta.

Tässä kuvassa Minttu sai kalan.

Kalasaalis.

Kyllikki, Kerttu ja Kertun viisimetrinen vapa. ;)

Kertun iso kala. Kissa söi siltä pään. :)

Haluamme nyt näyttää (tiikeri)grillimakkaroiden oikeaoppisen grillauksen. Liike lähtee lantiosta. :P







Seuraavissa postauksissa luvassa muun muassa yöuintireissu, catwalkkia, ostoksia ja meikkitutoriaaleja.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Testigeronimo

Mistä blogin dorka nimi Breezylime oikein tulee? Mitä täältä voi tulevaisuudessa löytää? Entä mitäs saatanaa "kissanloso" tarkoittaa?

Lol en kerro